Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (Tamko) on yli 7500 jäsenen julkisoikeudellinen yhteisö. Tamko toimii jäsenistönsä etu- ja palvelujärjestönä. Tarjoamme haasteellisen, monipuolisen sekä vastuullisen työn opiskelijajärjestössä.
Viestinnän asiantuntija vastaa opiskelijakunnan viestinnästä ja markkinoinnista tukien kaikkia opiskelijakunnan vastuualueita – edunvalvontaa, jäsenpalveluja, tapahtumia ja tuutorointia. Viestinnän asiantuntijalla on merkittävä vastuu opiskelijakunnan suurimmassa vuosittaisessa rekrytointitapahtumassa. Työnkuvaan kuuluu myös jonkin verran asiakaspalvelua jäsenpalvelutiskillä. Työtä tehdään jatkuvasti yhteistyössä opiskelijoiden kanssa.
Valittava henkilö on itsenäiseen työskentelyyn kykenevä, tarkka toimija yksityiskohtien kanssa sekä omaa kehittävän työotteen ja on valmis oppimaan uutta. Tarjoamme monipuolisen, haasteellisen, kehittyvän sekä vastuullisen työn opiskelijajärjestössä.
Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja viikkotuntimäärä on 37,5 h/viikko. Työaika sijoittuu pääsääntöisesti virka-aikaan, mutta työ edellyttää myös joustamista ilta- ja viikonlopputyöhön. Työsopimukseen kirjataan lainmukainen koeaika. Työsuhteessa noudatetaan ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien työehtosopimusta.
Edellytämme sinulta
– korkeakouluopintoja, soveltuvaa koulutusta ja kokemusta vastaavista tehtävistä
– sujuvaa työskentelyä suomeksi ja englanniksi
– näyttöä sosiaalisen median viestinnän ja verkkoviestinnän toteuttamisesta joko työtehtävissä tai vapaa-ajan harrastuksissa
– sujuvaa sisällöntuotantoa kirjallisesti ja visuaalisesti
– erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja
Eduksi katsomme
– aiemmin hankitun kokemuksen opiskelijakunnista tai vastaavista
– ammattikorkeakoulujärjestelmän toiminnan tuntemista
Hakemusviestiin:
– Videohakemus (ladattavana linkkinä, kesto max 3 min. Mieluiten mp4-tiedostona)
– Ansioluettelo (pdf-tiedostona ladattavana linkkinä tai sähköpostin liitteenä)
– Palkkatoive tulee ilmoittaa, joko videohakemuksessa tai sähköpostiviestissä
Viesti tulee otsikoida ”Työhakemus viestinnän asiantuntija” ja olla viimeistään 30.11.2021 osoitteessa emmi.lainpelto(at)tamko.fi.
Haastattelut pyritään järjestämään viikolla 48, osa haastatteluista mahdollisesti jo ennen hakuajan päättymistä. Työt alkavat mahdollisimman pian sopivan työntekijän löydyttyä.
Lisätietoja:
Emmi Lainpelto, puheenjohtaja
emmi.lainpelto(at)tamko.fi
+358 44 082 6560