Kiitos vuodesta 2022!

Vuosi 2022 lähenee loppuaan ja 2023 koputtelee oven takana. Mitä kaikkea on mahtunut kuluneeseen vuoteen ja mitä odotuksia on tulevalle vuodelle? Itselle kulunut vuosi Tamkon varapuheenjohtajana on ollut antoisa, opettavainen ja ennen kaikkea ikimuistoinen. Olen seurannut hallituslaisten kasvutarinaa tammikuusta joulukuuhun omani ohella. Osa meistä lähti vailla aiempaa järjestöosaamista mukaan hallitukseen, osa pienellä kokemuksella ja osa jo vähän gonahtaneempina. Meistä jokainen on kehittynyt, oppinut ja antanut toimintaan oman kädenjälkensä.

Tamkon hallitus on vaihtanut perinteitä viikonlopun yli kestävällä perinteensiirtomatkalla jo useamman vuoden ajan. Viikonlopun aikana kouluttauduimme, verkostoiduimme ja kiitimme kuluneesta vuodesta.

Omassa puheenvuorossani sanoin seuraavanlaisesti ”Haluan kiittää kuluneesta vuodesta, jonka olemme jakaneet ja kaikesta siitä työstä, jota olette tehneet, tuesta, jota olette antaneet ja kädenjäljestä, jonka olette jättäneet jälkeenne.” ”Kuluneen vuoden aikana olen päässyt edistämään opiskelijoiden asemaa, etuja ja hyvinvointia. Olen saanut uskomattoman määrän tietoa, taitoa ja tapoja, jotka kannan mukanani tulevaan. Lisäksi olen nähnyt, kuinka opiskelijoita kunnioitetaan ja heitä halutaan kuulla. Olen todistanut luottamustoimijoiden intohimoa toimintaa kohtaan ja seurannut meidän jokaisen kasvua omalla polullamme.” Kulunut vuosi on siis antanut paljon ja tulee varmasti jäämään mieleeni yhtenä elämäni merkityksellisimpänä. Nyt haikein sekä helpottunein mielin jätän toiminnan taakseni uusille taitaville osaajille. Kiitos Tamkon työntekijöille, luottamustoimijoille, sidosryhmille ja ennen kaikkea jäsenille. Tänä vuonna teitä liittyi ennätyksellinen määrä!

Erityiskiitos vielä ainejärjestöille ja kerhoille siitä työstä, jota olette tehneet opiskelijoiden eteen ja merkityksellisestä yhteistyöstä jonka ansiosta moni asia on mennyt mutkattomasti, nopeasti ja helposti tämänkin vuoden aikana. Kiitos myös koulun henkilöstölle hyvästä keskusteluyhteydestä ja siitä, että teette työtä opiskelijoiden etu ja tarpeet edellä. Voin ylpeydellä kertoa olevani Tamkolainen sekä TAMKilainen. Meillä on upea yhteisö, jonka eteen on tehty töitä ja josta voimme kantaa ylpeyttä ja kiitollisuutta.

Kirjoittaja on Tamkon hallituksen varapuheenjohtaja Hanna Ojaniemi