EDUSTAJISTON KOKOUSTIEDOTE 12.12.

Edustajiston kokous järjestettiin 12.12.2023 Kaupin saunatilassa. Edustajisto kävi läpi mm luottamustoimijoiden palkkioidenmaksuja sekä jakoi kannustinpalkkiot aktiivisille edaattoreille.

Ilmoitusasiat

  • Kiitos kuluneesta vuodesta!
  • SAMOKin ylimääräinen liittokokous 15.12. klo 13:30 eteenpäin. Liittokokoukseen Tamkoa lähtee edustamaan Nona Wallasvaara, Eetu Korhonen, Linda Vallenius, Julia Väänänen, Minja Kero, Lassi Laakso, Riku Pitkänen, Saaga Mylläri ja Erica Kinnunen. Ylimääräinen liittokokous järjestetään etäyhteyksin

Edustajiston puheenjohtajiston kuulumiset

Edustajiston puheenjohtajisto on osallistunut hallitusten kokousten lisäksi omistajaohjausseminaariin Tallinnassa, työnohjaukseen Tamkon toimijoiden kesken ja kokoustanut puheenjohtajiston kesken. Tulevan vuoden puheenjohtajistoa on  perehdytetty ja viimeisiä vuoden juoksevia asioita hoidettu pakettiin.

Huvi,- kulttuuri,- ja liikuntatiimi on järjestänyt viimeisen kokouksen yhteydessä viimeisen illanvieton edustajistolle.

Hallituksen kuulumiset

Hallitus on päivittäisen operatiivisen toiminnan lisäksi osallistunut omistajaohjausseminaariin ja tulevien toimijoiden perehdyttämiseen. Puheenjohtajisto on perehdyttänyt omien seuraajiensa lisäksi uutta toiminnanjohtajaa. Vuoden viimeisten hommien viimeistely ja hyvän alun petaaminen uudelle hallitukselle on värittänyt hallituksen viimeistä kuukautta.

Edustajiston kokoonpanon muutokset

Edustajiston varsinaiseksi jäseneksi SoTen Valitut Palat -listalle valittu Mona Ristikartano valmistui. Edustajiston jäsenten on oltava läsnäolevia opiskelijoita, joten hänen paikalleen varsinaiseksi jäseneksi on nostettu SoTen Valitut Palat -listan ensimmäinen varajäsen Jetro Sukkela.

Tutkintolautakunnan kauden 2023-2024 opiskelijaedustajan sekä korkeakouluneuvoston kauden 2023-2024 opiskelijaedustajan avoimien hakujen avaaminen

Kati Tuomisto on toiminut sekä tutkintolautakunnan että korkeakouluneuvoston kausien 2023-2024 opiskelijaedustajana. Kati Tuomisto valmistuu 15.12.2023. Avoimet haut on avattu ja tulevan vuoden edustajisto päättää edustajat ensimmäisessä kokouksessaan.

TCR-Palvelut Oy:n pääomitus

Market Trikoon vuokrasopimuksen ennenaikainen päättäminen on neuvoteltu ja on kustannukseltaan 25 000 €, josta vähennetään vuokraennakko 6324 € ja vuokrantasausta 1616,76 €, yhteensä maksettavaa 17 059,24 €. Vielä tulee lisäkustannuksia kiinteistä kuluista mm. kirjanpidosta ja tilintarkastuksesta muutama tuhat euroa. Kaikki muut aiemmin esitetyt kustannukset on hoidettu.  Seuraavalle tilikaudelle ei ole tiedossa olevia kuluja ja yhtiöllä ei ole mitään suunniteltua toimintaa enää. Edustajisto päätti pääomittaa TCR-Palveluiden lopputilikauden kustantamiseksi 20 000 € omistussuhteisesti, eli Campusravita 9 800 € ja Tamko 10 200 €.  

Bonus- ja kannustinpalkkiomalli

Tamkon hallitus, työntekijät sekä edustajiston puheenjohtajisto on vuosittain saanut kannustinpalkkiomallin mukaisen bonuksen joulukuun palkkion/palkanmaksun yhteydessä, mikäli jäsenmäärätavoite täyttyy. 

Edustajisto hyväksyi kannustinpalkkiomallin seuraavaksi:  

7 700 jäsentä – 100,00 € 

7 900 jäsentä – 150,00 € 

8 100 jäsentä – 200,00 € 

Lisäksi, jos edustajistovaalien äänestysprosentti ylittää 

1 750 ääntä – 50 €: tämä on kuluna 1200 €

2 000 ääntä – 100 €: tämä on kuluna 2400 €

Keskusvaalilautakunta on oikeutettu äänestysmääräbonukseen heidän aktiivisuutensa perusteella.   

Lisäksi Tamkon luottamustoimijoille (Tamkon hallitus ja edustajiston puheenjohtajisto) maksetaan tavanomaisten palkkioiden lisäksi ylimääräinen bonus aktiivisesta toiminnasta, jolla tarkoitetaan omien tehtävien lisäksi erittäin aktiivista muiden auttamista ja yhteisten tehtävien hoitamista erityisen kunniakkaasti. Työvaliokunta tekee näistä esitykset edustajistolle ja edustajisto päättää palkkioiden maksusta. Nämä bonukset maksetaan syyslukukauden päättyessä. 

Luottamushenkilöiden palkkiot

Tamkon luottamushenkilöiden palkkiot maksetaan joulukuussa niiltä osin, mitä niitä ei ole vielä vuoden aikana maksettu. Lisäksi osalle luottamushenkilöistä annetaan lisäpalkkioita erinomaisesti tehdystä työstä. Edustajisto päätti, että Kati Tuomistolle myönnetään 1500€ toiminnanjohtajan sijaistamisesta sekä kunniakkaasti suoritetuista lisätöistä. Julia Väänäsellä myönnetään 200€ ylimääräinen palkkio aktiivisesta toimijuudesta. Puheenjohtaja Linda Valleniuksen evätään 150€ ja Saaga Mylläriltä syksyn palkoista evätään 300€. Perusteita palkkioiden eväämisellä ovat muun muassa hoitamatta jääneet pesteihin kuuluvat tehtävät.

Omistajaohjauksen linjapaperi

Tamko omistaa Campusravita Oy:stä 80 %. Campusravita on aloittanut strategiatyön ja pyytänyt omistajayhtiöltä linjauksia strategian valmisteluun. Strategiaa on työstetty suunnittelupäivässä 13.11.2023. Hallitus on luonut omistajaohjauksen linjapaperin ja hyväksynyt sen kokouksessaan 11.11.2023. Omistajaohjauksen linjapaperi on toimitettu edustajiston luettavaksi esityslistan liitteenä. Edustajisto kävi läpi omistajaohjauksen linjapaperin ja hyväksyi sen.

META

Aktiivisille edaattoreille jaettiin kannustinpalkkiomallin mukaiset diplomit