Tamkossa on tapahtunut muutoksia työsuhteissa elokuussa 2026. Tamkon talous on ollut alijäämäinen viimeisen viiden (5) tilikauden ajalla. Tamkon jäsenmäärä on laskenut, mutta toiminnan kulut ovat samanaikaisesti kasvaneet muun muassa inflaation vaikutuksesta. Tamkon hallitus on edustajiston taloudellista ohjeistusta ja määrääviä asiakirjoja noudattaakseen päättänyt tehdä muutoksia organisaatiorakenteeseen. Tämä oli välttämätön toimi päivitetyn talouskatsauksen valossa, jotta toimintavuoden 2026 talousarvio saavutetaan ja tulevien vuosien toimintakyky voidaan turvata.
Tamko on päättänyt lakkauttaa jäsenpalvelun asiantuntijan työtehtävän osana toiminnan ja resurssien uudelleenjärjestelyä taloudellisten ja tuotannollisten perusteiden takia. Työsuhde irtisanottiin yhdessä keskustellen.
Edunvalvonnan asiantuntijan työvapaata on jatkettu 31.12.2026 saakka. Edunvalvonnan asiantuntijan sijaisen työsuhde on purettu yhteisymmärryksessä tämän siirtyessä vakituiseen työtehtävään toisaalle 13.9.2026. Tamkon hallitus on päättänyt kokouksessaan olla rekrytoimatta sijaista työvapaan ajaksi.
Millaisia vaikutuksia työsuhteiden muutoksilla on Tamkon toimintaan?
Tamkon jäsenpalvelutiskin aukioloajoissa tapahtuu muutoksia:
Uudet jäsenpalveluajat ovat seuraavat:
Ma-to kello 10–13
Pe kello 10–12
Näinä aikoina voit tulla normaalisti hakemaan opiskelijakorttiasi, vaihtamaan lukuvuositarraa, varaamaan sauna- ja kokoustilaa sekä saat ohjausta ja neuvontaa. Jäsenpalveluajan ulkopuolella voit olla yhteydessä sähköpostilla toimisto@tamko.fi.
Jäsenpalveluajan ulkopuolella tiloissa voi vapaasti viettää aikaa ja opiskella ja tulla kahvittelemaan. Tamkon myöntämällä fyysisellä opiskelijakortilla pääsee kulkemaan Solulle jäsenpalveluaikojen ulkopuolella klo 16 saakka.
Asiantuntijoiden vastuualueissa ja nimikkeissä tapahtuu muutoksia
Toiminnanjohtajan vastuulla ovat muun muassa seuraavat asiat:
- Taloushallinto
- Henkilöstöhallinto
- Tietohallinto
- Yhteistöihin liittyvät asiat
- Osallistuminen työryhmätyöskentelyyn
- Ohjaavien asiakirjojen noudattaminen
- Jäsenpalvelutehtävät palvelutiskillä
Uutena lisäyksenä:
- Paikallinen ja alueellinen edunvalvonta
- YTHS-verkoston toiminta
- Kannanottojen ja lausuntojen valmistelu yhdessä hallituksen kanssa
- Opiskelija- ja kulkukorttien tilaukset
- Jäsenrekisterin ylläpito
- Kokous- ja saunatilojen ylläpito ja laskutukset
Viestinnän asiantuntijan vastuulla ovat muun muassa seuraavat asiat:
- www.tamko.fi ja www.porttityoelamaan.fi– sivustojen ylläpito ja kehittäminen yhdessä palveluntarjoajan kanssa
- Tamko Topics – viikkotiedotteen tuottaminen
- Sisäisen tiedotuksen kehittäminen ja toteutus
- Muun ulkoisen tiedotuksen suunnitteleminen ja toteutus
- Opiskelijakunnan graafisesta materiaalista vastaaminen
- Tamkon luottamustoimijoiden viestintäkouluttaminen
- Tamkon sähköpostilistojen ylläpito
- Opiskelijakunnan ilmoitusmyynti ja tapahtumamarkkinointi
- Portti Työelämään -tapahtumakonsepti
- Tapahtumatuotanto
- Osallistuminen työryhmätyöskentelyyn
Uutena lisäyksenä:
- Jäsenviestintä
- Jäsenpalvelutehtävät palvelutiskillä
Tuutoroinnin asiantuntijan vastuulla jatkossa ovat muun muassa seuraavat asiat:
- TAMKin opiskelijatuutoroinnin koordinointi ja kehittäminen
- Tuutorikoulutusten organisointi
- Uusien opiskelijoiden orientoivien viikkojen suunnittelu ja toteutus
- Osallistuminen työryhmätyöskentelyyn
Uutena lisäyksenä:
- Häirintäyhdyshenkilötoiminta ja Tamkon nimettynä häirintäyhdyshenkilönä toimiminen
- Jäsenpalvelutehtävät palvelutiskillä
Tamkon luottamustoimijat toimivat myös jäsenpalvelutehtävissä ja erilaisissa työryhmissä TAMKin, TUNI-konsernin, Tampereen kaupungin ja muiden sidosryhmien kanssa.
Mahdollisiin kysymyksiin ja yhteydenottoihin vastaa Tamkon toiminnanjohtaja
Toiminnanjohtaja@tamko.fi
+358 44 382 6560