Spring Break 2023

Spring Break 2023


16.4.2023

Hyvät kansalaiset, medborgare. Jo perinteeksi muodostunut Tampereen Konekerho ry:n järjestämä Spring Break- risteily tulee taas!

Laivareissu järjestetään 16-17.4.2023 eli aika on mitä otollisin, jahka haikailee esimerkiksi verovapaiden virvokkeiden hankkimista wabulle. Bussikyydit lähtevät Tamkilta klo 14:00 ja paluu tapahtuu seuraavana iltana n. klo 20:00 mennessä. Laiva liikkuu Turun satamasta 18:30 ja palaa 16:30.

Tällä kertaa botski ottaa suunnakseen Tukholman ja kyyti Tampereelta Turun satamaan sekä takaisin Tampereelle taittuu tutuilla ja turvallisilla Sinisillä busseilla.

Lippu kustantaa 34€ pitäen sisällään kuljetukset, laivamatkan ja haalarimerkin. Nälkäisimmille lähtijöille on myös mahdollisuus lipunmyynnin yhteydessä valita illallisbuffet 39€ lisähintaan, kuten myös lounasbuffet 29€ hintaan. Lisäksi tarjolla on meriaamiainen 17€ hintaan.

Tule siis 16.2. piipahtamaan ständillämme, jotta saat linkin lipunmyyntiin. Linkin takaa pääset ostamaan lippusi, mahdollisen buffetin, sekä esittämään toiveesi hyttiseurasta. Majoitus tapahtuu 4 henkilön hyteissä, ja toiveet hyttiseurueesta toteutetaan parhaan mukaan.

Ja mikäli vanhat tutut naamat ovat alkaneet kyllästyttämään, eikä niitä viitsisi millään lähteä risteilylle katsomaan, ei hätää! Huhujen mukaan samaisella paatilla on mahdollisuus myös päästä tekemään hieman poikkitieteellistä tuttavuutta ulkopaikkakuntalaisen haalarikansan kanssa.

MITÄ? Spring break-risteily
MISSÄ? Tampere-Tukholma-Tampere
MILLOIN? 16.4.-17.4.2023
MITÄ MAKSAA? 34€

HUOM! Pohjoismaiden kansalaiset eivät tarvitse matkustusasiakirjoja, mutta henkilöllisyys on pystyttävä todistamaan.(Muiden maiden kansalaiset tarvitsevat mukaan passin tai EU-henkilöllisyystodistuksen.) Lipun ostaminen on ostopäätös, jonka johdosta järjestäjät eivät ole velvollisia palauttamaan rahoja mikäli päätät olla osallistumatta tai et pääse muusta syystä paikalle.

View full calendar